Vampulassa kuntoiltiin
14.8.2026
Huittisten Eläkkeensaajien jo aikaa sitten alkanut liikuntapäivien järjestäminen elokuussa Vampulassa pelitti jälleen hyvin.
Sää suosi kuntoilijoita, juttu luisti keittolounaan ääressä. Kalenteriin oli merkattu suunnilleen sama päivä liikuntatapahtumalle kuin edellisvuosina, pikkasen ennen koulujen alkua.
Osa osallistujista liikkui harjun upeissa maisemissa, he hävisivät kumpuilevaan maastoon kuin oikeat metsän villiasukkaat. Palatessaan heillä oli terve hiki ja iloinen ilme kasvoillaan.
Liikuntamajan pihapiirissä käynnistettiin Boccian pihaversio. Totta, Vampulan heittoalusta on puheiden mukaan vaativista vaativin. Alusta aiheutti paljon tepposia, mutta tilanne pysyi hyvin hallinnassa ja pelin jännitys oli huipussaan.
Perinteinen eläkkeensaajien ajanvietepeli, ketjunheitto, keräsi paljon osanottajia ja sekin sopii miehille ja naisille yhtälailla.
Buffettitarjoilut olivat luksusluokkaa, keittolounas, kahvit, muurinpohjalätyt ja grillimakkarat tekivät kauppansa. Pöytien ääressä keskusteltiin, kuinka hyödyllistä liikunta onkaan, "sillä saadaan tasapainotettua tarjoilun tuomaa ylikuormaa."
Liikuntapäivä oli jälleen onnistunut, puitteet hyvät, yhdistysaktiivien seurassa aika katkesi ja juttu luisti. Tilaisuudessa oli ja siellä vallitsi hyvä ilmapiiri.
Lisätietoja puh. 040 834 9848/Aila Hänninen

